Euroopan vienti- ja tuontilähetyksenne kulkevat sujuvasti perille Varovan laajan maantiekuljetusverkoston kautta. Käytössänne on yli 70 terminaalipistettä noin 20:ssa Euroopan maassa. Jokaisesta terminaalista on säännöllinen yhteys Suomeen vähintään kerran viikossa, vilkkaimmista terminaaleista jopa päivittäin. Joka viikko liikennöi terminaalien välillä lähes 500 Varovan hallinnoimaa kuljetusyksikköä. Uudenaikaisen kalustomme keski-ikä on alle kolme vuotta.
Yhteistyökumppanimme Euroopassa ovat alueidensa parhaita kuljetusliikkeitä, pääosin pohjoismaisien kuljetusten erityisosaajia. Edustajamme järjestävät kappaletavaran nouto- ja jakelupalvelut täsmällisesti ja kustannustehokkaasti. Kappaletavara-liikenteessä vaadittavat oheispalvelut kuten tulliselvitykset hoidamme edustajiemme kanssa rutiinilla.
Noudatamme maantieliikenteessämme tarkasti määrättyjä laatuvaatimuksia. Varova on ainoana suomalaisena kuljetusliikkeenä osa System Alliance Europe -rahtiverkostoa, jonka jäseninä noin 50 eurooppalaista huolintaliikettä noudattaa yhtenäistä toimintamallia ja käyttää yhtenäistettyjä tietojärjestelmiä. Vuosittain tämän verkoston kautta toimitetaan asiakkaille yli 10 miljoonaa lähetystä.
Toimimme Suomessa tiekuljetussopimuslain ja ulkomaan kuljetuksissa kansainvälisen tiekuljetuslain (CMR) määräysten mukaisesti. Toimeksiannot suoritetaan soveltaen kansainvälisen maantieliikenteen yleisiä kuljetusehtoja, kuljetuksen aikana voimassa olevia Pohjoismaisen Speditööriliitön määräyksiä (PSYM 2000) noudattaen.